Olen aina ollut kaikenlaisten pussukoiden suurkuluttaja ja marimekkofani. Kun noin vuonna 2009 huomasin että kukkaronkehyksiä saa kaupasta, oivalsin että voinkin tehdä pussukkani itse. Tein pussukoita ja kukkarolaukkuja ensin itselle, ystäville ja sukulaisille joten mallit ovat syntyneet ja muokkautuneet omista sekä ystävien ideoista ja tarpeista. 

Alun perin touhu oli tuulettamista muista jutuista mutta vuoden 2017 lopusta tuuletus kasvoi ihan oikeaksi yritykseksi. Alussa nimi oli dHb (design by Heidi Blackburn) mutta vuoden 2018 alusta nimeksi tuli HeidinFabriikki / Heidi's Factory ja jatkosa Fabriikista syntyy muutakin kuin pussukoita. Kaikki tuotteet ovat siis omaa tuotantoa.

Koska olen yhdeltä ammatiltani ompelija, kuten olivat molemmat isoäitinikin, ovat tuotteet ammattitaidolla ja laadukkaasti tehtyjä. Kaavoitus ja sitä kautta toimivuus ja etenkin laatu on minulle erityisen tärkeää. Mallit elävät materiaalien ja käyttötarpeiden mukaan ja mallistot ovat pieniä. 

Suomen luonto ja eläinten hyvinvointi ovat lähellä sydäntäni joten lahjoitan myyntivoitostani kuukausittain pienen summan näiden asioiden hyväksi toimiville järjestöille. 

Allergisille tiedoksi, että työhuoneella touhujani seuraa meidän koiruli Pulla.